"Partiolaiset vaikuttavat aktiivisesti yhteisöihinsä ja maailmaan"

Radiopartio, mitä se oikein on?

Radiopartiotoiminta on partiotoimintaa, jossa erityispiirteenä on yhdistää radioamatööritoiminta partiotoimintaan.

Radioamatööri on henkilö, joka on suorittanut paikallisen telehallintoviranomaisen ylläpitämän tutkinnon ja saanut siitä todistuksen, joka oikeuttaa käyttämään radioamatööriasemaa radioamatööreille varatuilla taajuuksilla ja rakentamaan radioamatöörilaitteita, esimerkiksi lähettimiä, virtalähteitä jne. Suomessa radioamatööriluvat myöntää Traficom.

Radiopartiolainen on aktiivinen, hän on osa sekä maailmanlaajuista radioamatööriyhteisöä että partioyhteisöä. Radiopartiolainen kehittää itseään aktiivisesti osallistumalla radiopartiolaisten ja radioamatöörien tapahtumiin. Radioamatöörit edustavat kaikkia yhteiskuntaluokkia, eikä tapaamisissa ole titteleitä. Koska radioaalloilla kiellettyjä puheenaiheita ovat politiikka ja uskonto, tulee radioamatööri toimeen kaikkien kanssa. Samalla kuitenkin verkostoituu eikä ole tavatonta, etteikö jopa työpaikka löydy radioamatöörikaverin kautta, eikä tässä ole kysymys vain tekniikan alan työpaikoista. Toiset taas pitävät siitä, että voidaan keskustella jostain muusta kuin työstä ja mikä sen mukavampaa kuin vaihtaa ajatuksia siitä mihin on viimeksi pitänyt yhteyksiä, radiokeleistä tai vaikka kysyä neuvoa miten omalla asemalla ratkaisisi jonkin isomman tai pienemmän ongelman. Esimerkiksi, minkälainen antenni pitäisi laittaa, jotta voisi pitää yhteyksiä johonkin tiettyyn maahan.

Radiopartiotoiminta lippukunnissa

Radiopartiotoiminta lippukunnissa ei ole uusi juttu. Ensimmäisenä lippukuntana Suomessa oman radioamatöörikutsun hankki Tampereen Eräpoikien Titarivartio (OH3AP) jo 1970-luvun alussa. Osa vartion jäsenistä kokoontuu edelleen vuosittain radiopartiolaisten vuosittaisessa tapahtumassa JOTA-JOTI:ssa.

Myöhemminkin aktiviteettia oli muutamissa lippukunnissa, mutta vasta 2010-luvulla toiminta lähti lentoon, kun Liedon Eränkävijöiden radioaktiivi Allu (ex-OH1FJK) innosti kymmeniä paikallisia partiolaisia suorittamaan radioamatööritutkinnon ja levitti radiopartion ilosanomaa eri tapahtumissa. 2020-luvulla myös muut lippukunnat hankkivat omia kutsumerkkejään. Syy tähän on ilmeinen eli toiminta on laajenemassa osaksi lippukuntien perustoimintaa. Enää ei riitä, että JOTA-JOTI tapahtumassa pidetään yhteyksiä käyttäen Suomen Partiolaisten ns. SUF kutsuja, vaan halutaan oma kutsumerkki, jolla voidaan operoida myös muina aikoina ja joka on osa lippukunnan brändiä ja jonka varaan voidaan tehdä materiaaleja. Tämä jos mikä on partion strategian mukaista "Partio toteutuu monipuolisesti koko maassa ja luomme rohkeasti uusia tapoja harrastaa". Radiopartio sopii erinomaisesti ns vanhempien ikäkausien nuorille.

Mistä pidetään yhteyksiä?

Partiolaisille luonto on luonnollinen toimintaympäristö. Radioamatööriyhteisöllä on oma "luonto-ohjelma" WWFF World Wide Flora Fauna, Suomessa OHFF (OH on Suomen maatunnus). Yhteydenpitoa radioamatöörisatelliittiin
(Kuva Otto Glader)
Tässä ideana on mennä ohjelmassa mukana olevaan luontokohteeseen, alan kielellä puskaan, pystyttää sinne asema, eli virittää antennit, radiot jne ja pitää sieltä yhteyksiä muihin puskaharrastajiin ympäri maailmaa. Aktiviteetti on kova, koska jo edullisella pienitehoisella radiolla saa helposti pidettyä kymmeniä yhteyksiä Suomeen, Euroopan maihin ja hyvien kelien sattuessa kaukomaille. Puska-aktivointi on mitä mainioin tapa harrastaa radiopartiota partion yhteydessä. Helppo päiväretki johonkin uuteen tai vanhaan luontokohteeseen... perinteistä partio-ohjelmaa ruoanlaittoineen ja muine aktiviteetteineen, mutta ohessa pystytetään asema ja pidetään yhteyksiä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai jos mukana on muiden kielien taitajia on hyvä mahdollisuus päästä käyttämään niitäkin. Puska-aktivoinnin lopuksi paikka ja muut tarvittavat tiedot kuvataan ja dokumentoidaan sekä syötetään yhdessä yhteyslokikirjan kanssa verkkosivustolle, jolla pidetyt yhteydet yhdistyvät vasta-asemiin.

Myös kololle tai kämpälle voi rakentaa radioamatööriaseman. Välttämättä ei tarvitse investoida "kalliita laitteita pölyyntymään", vaan voi lähteä liikkeelle kevyesti. Hankkimalla ja asentamalla kololle/kämpälle ulkoisen antennin ja sen vaatiman syöttöjohton saa jo luotua edellytykset aseman toiminnnalle. Tällaisen paketin hinnaksi tulee noin satanen. Sen jälkeen joku radioamatööri, vaikka paikallinen EVP tai lippukunnan ulkopuolinen radiopartiolainen, jos omassa lippukunnassa ei ole, tulee radion ja virtalähteen kanssa vierailulle ja sitten ollaankin jo kohta äänessä radioaalloilla. Valmiiksi asennettu antenni mahdollistaa nopean liikkeellelähdön ja silloin yleisin este - eli anntennin puute - yhteyksien pidolle on pois.

Radiopartio on kansainvälistä ..

Partiolaisen ihanteena on rakentaa ystävyyttä yli rajojen. Radiopartiossa tämä toteutuu ilman, että joutuu matkustamaan kaukomaille. Radiopartiolainen luo yhteyksiä muihin radiopartiolaisiin ja radioamatööreihin radioteitse. Kanadalainen radiopartiolainen KAJO2022 leirillä Se voi tarkoittaa yhteyttä OHFF luontokohteesta tai lyhyttä rentoutumista illalla radioamatööriaseman äärellä koulutöiden, opiskelujen tai perhe-elämän kiireiden jälkeen. Toisinaan ulkomaalaiset radiopartiolaiset suuntaavat Suomeen. Esimerkiksi kaikilla tähänastisilla Finnjamboree leireillä on ollut toimiva radioamatööriasema. Asema on tärkeä linkki joskus hektisenkin leirielämän ja oman kotimaan välillä. Toisinaan nuori leiri-ikäinen radiopartiolainen pitää yhteyden myös omiin kotijoukkoihin leirin radioamatööriasemalta.

.. mutta JOTA-JOTI on globaali

Radiopartiolaisten tärkein vuosittainen tapahtuma on globaali Partion maailmanjärjestö WOSMin organisoima JOTA-JOTI tapahtuma. Nimet tulevat sanoista Jamboree On The Air ja Jamboree On The Internet, eli suomeksi, jamboree radioaalloilla ja jamboree internetissä. Tapahtuma järjestetään joka vuosi lokakuun 3. viikonloppu ja se kerää radioiden ja internetin äärelle noin 2-3 miljoonaa partiolaista joka vuosi. Kansainvälinen ja pohjoismainen JOTA-JOTI
osallistumismerkki vuonna 2023
JOTA on radiopartion ydintä. Tapahtumassa radiopartioasemille kokoontuu muitakin partiolaisia pitämään radioyhteyksiä kotimaisiin ja ulkomaisiin tapahtumaan osallistuviin JOTA asemiin. Myös muut radioamatöörit haluavat kilvan pitää yhteyksiä radiopartioasemiin, onhan partio tuttu monelle omasta nuoruudesta. Tapahtumalle on ominaista, että monet ikäkausipartiolaiset pitävät siellä ensimmäisen radioyhteytensä. Osallistujan iästä ja kotikielistä riippuen yhteys voidaan pitää Suomeen tai ulkomaille. Paikallisen JOTA-JOTI tapahtuman yhteydessä voidaan tehdä muitakin aktiviteetteja, esimerkiksi viestintätaitoja opettavia leikkejä partion menetelmin, rakentaa ohjatusti edullisia ja yksinkertaisia elektroniikkarakennussarjoja sekä tutustua radioamatööritoiminnan maailmaan laajemminkin. Osa sisällöistä sopii ihan sudenpennuista alkaen, mutta radioyhteydet onnistuvat useimmiten tarpoja ikäisistä ylöspäin.


Toiminta numeroina

  • Radiopartiolaisia on Suomessa (arvio) noin 100-150 ja koko maailmassa noin 10000
  • Radioamatöörejä on Suomessa noin 6000 ja koko maailmassa noin 3 miljoonaa

Mistä lisätietoja?

Lisätietoja radiopartiosta saat ottamalla yhteyttä:

Saku Elovaara, Radiopartiolaiset ry puheenjohtaja
sähköpostitse saku@radiopartiolaiset.fi
WhatsApp/SMS/Telegram viestillä numeroon 050-5846171.